Kestävän rakentamisen asiantuntija ja maanmittausalan diplomi-insinööri Jessica Karhu aloitti viime keväänä Rakennustiedolla ympäristöpalvelujen tiimipäällikkönä. M1:n, RTS EPD -ympäristöselosteen ja RTS-ympäristöluokituksen parissa työskentelevä ympäristöpalvelujen tiimi vahvistuu syksyn myötä kolmella tuotepäälliköllä.

“Yksi tavoite on tietenkin, että tuotteiden myynti lisääntyy. Erityisen tärkeää on myös, että voimme auttaa rakennusalaa hiilineutraaliin suuntaan. Palveluillamme voimme tukea alan vihreää siirtymää ja viedä muutoksiin tarvittava tieto digitaaliseen muotoon.”  

Aikaisemmin Jessica on toiminut tutkijana rakentamistalouden puolella Aalto-yliopistossa sekä Green Building Council Finlandilla kestävän rakentamisen asiantuntijana. Työpöydillä ovat pyörineet pääasiassa vähähiilisyys ja kiertotalous – jälkimmäisestä aiheesta Jessica on kirjoittanut Rakennustiedon kustantamaan kirjaan Kiertotalous rakennetussa ympäristössä.

Jessican mukaan rakennusalalla on kestävän rakentamisen suhteen momentum, kun pinnalla ovat niin Suomen hiilineutraalitavoitteet, uusi maankäyttö- ja rakennuslaki kuin ilmastoselvityskin.  

“Rakennustiedolla on valtavasti osaamista ja kulttuuri, jossa oikeaa tietoa arvostetaan. Tuntuu äärimmäisen hyvältä, että saan toteuttaa täällä omaa intohimoani kestävän rakennetun ympäristön kehittämisessä.”

Rakennustiedon ympäristöpalveluiden uudet tuotepäälliköt

Ympäristöpalveluiden uudet tuotepäälliköt ovat vastuualueisiinsa syvällisesti perehtyneitä ammattilaisia ja asiantuntijoita.

Petri Jaarto aloitti 1.7. RTS-ympäristöluokituksen tuotepäällikkönä. Petrillä on pitkä kokemus rakennusten energiatehokkuudesta ja RTS-ympäristöluokituksesta. Lue lisää 
Katri Leino aloittaa 1.10. M1-luokituksen tuotepäällikkönä. Katri tulee THL:stä ja M1 on hänelle entuudestaan hyvin tuttu.
Jukka Seppänen aloittaa 18.10. RTS-EPD:n tuotepäällikkönä. Jukka tulee paperiteollisuudesta ja materiaalipäästöt ovat hänelle tuttuja.

Kuvassa on tekstiä: Tilaa Ympäristöpalvelujen uutiskirje!

Syyskuusta lähtien kuukausittain ilmestyvä ympäristöpalvelujen uutiskirje kokoa aiheeseen liittyviä uutisia ja avaa laajaa ympäristöpalvelujen kokonaisuuttamme! Liity tilaajaksi tästä linkistä.